torstai 4. helmikuuta 2016

Luustokuvat ja Dogantti-treeniä

Oulun Univetissä käytiin luita kuvaamassa ja loppuarvosanaksi sieltä pätkähti B/B ja 1/1. Vähän pettymys toki, kun ei ne priimaa ole, mutta ainahan tämä riski on olemassa. Ykkösen kyynärät eivät ole mikään selkeä/räikeä 1-tulos, vaan hyvin pientä varjostumaa havaittavaissa, joka näkyi vasta lähietäisyydelle zoomatessa. Lääkäri korostikin, että ei kannata näitä murehtia, vaan tähdätä normaalisti pk-puolelle. Vuodet sitten näyttää, että muuttuuko ne sieltä vaiko eivätkö. Aion kuitenkin kuvauttaa tuolta sitten vähän vanhempana selän uudestaan spondyloosilausuntoa varten, joten niillä samoilla tulilla voidaan sitten tarkistaa kyynärienkin tilanne uudestaan, että onko muutoksia tullut. Selkä, olat ja niska olivat terveet.

Limingan hallissa käytiin taas sunnuntaina. Junnu kävi melkoisilla kierroksilla... Treenin aikana muistan vaan ajatelleeni, että tämä ei nyt kyllä ihan ole meidän normaalitreeniä, että jossakin mättää... Sitä ei kärsinyt juurikaan hetsata tottista-sanalla, kun se kävi kirjaimellisesti mun kimppuun samantien :D Seuraamiset levisi ja jäävien liikkeestä seisominen prakaili alkuun. Takapalkalla saatiin se korjaantumaan hyväksi taas.

Myöhemmin sain videota meidän seuraamisesta ja näkyyhän siinä, että vähän on kierrosta pöntössä kaverilla, niin menee härväämiseksi koko touhu... :) Ekassa videossa olisi pitänyt palkata ensimmäisen täyskäännöksen jälkeen, Sanoin vaan (liian isoon) ääneen HYVÄ, jota tuo ei sitten kestänyt, vaan alkoi odotella ja hakea lelua. Sitä sitten korjaamalla lähtee napsimaan mua. Vähän rauhoituttiin ja saatiin pakka kasaan, josta sitten palkka. Tokassa videossa pidempi suora alkaa rakoilla hyvän alun jälkeen. Lelu varmaan veti puoleensa ja seinää lähestyttäessa alkoi tiirata esteitä ja meinasi olla jo enää päiväkävelymallilla mukana. Kamala ohjaaja käyttää palkkapatukkaa piiskana ja saadaan tilanne korjattua. Hirveä ristiriita pienelle koiralle :D Käännöksissa tuo on hyvä ja säpäkkä, niissä sen saa taas kuulolle ja pysymään hansikkaassa. Ohjaajan muistilistalle lisätään: Jos koira alkaa olla väljä niin käänny oikealle, älä jatka suoraan! Videoissa mukana myös luoksetuloa. Harmillisen lyhyt halli, siellä ei liikaa passaa tuota treeniä tehdä ettei vauhti hidastu, mutta kunhan nyt kokeilin. Ensimmäisen törmää, mutta kun jää ilman palkkaa niin toisen tekee hyvin. Ja muistaa toki välissä katsella kameraan... :D

Videot:

Doganttitreeniä 2016

Seuraava Esa Tapion koulutus on tämän kuun 13pv. Se meidän kapulanpotkimistreeni on nyt vähän niin ja näin... En oikein osaa sanoa, auttaako se. Usein nääs nojaa pantaa vasten ja sohii etutassuilla jo ilmaa niin, etten voi edes päästää tuota sille kapulalla, kun lähtökohta on ihan väärä. Se apparin kanssa tehty liinatreeni on hyvä ja toteuttamiskelpoinen. Ainakin sen päätin, että täällä kotipihalla sitä kapulaa ei passaa potkia, koska täällä se menee tassut edelle kaikkiin omiin leluihinsa ja puupalikoihin yms. Jos se paikka nyt mitään vaikuttaa niin jossain vieraassa maastossa sen vanha käpälöimistapa ei ehkä tule niin selkeästi esiin. Mutta jatketaan harjoituksia ja katsotaan mihin se vie...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti