Esineruutu

Kävin muutama päivä sitten ottamassa Jutille ensimmäisen esineruututreenin ikinä. Olin varautunut eri sotasuunnitelmilla; nostata leluja ensin maasta käteen, jätä koira istumaan lelu suussa ja pyydä luo yms. Kuitenkin, kun autolla värkättiin PK-liivit päälle ja lähdettiin hihnan nokassa metsää kohti niin koira vaikutti niin itsevarmalta, että se tarttui minuunkin :D

Juti puuhun kiinni, esineet kapealle kaistaleelle peräkkäin. Ensimmäinen vajaa 10m, toinen 20m ja kolmas 30m. Pudotin esineet näkyvästi, mutta aivan hiljaa ja takaisin tullessa tein vähän siksakkia ympäriinsä, että sain tallomisjälkiä. Koira sivulle, vähän rauhoitusta, ja esine-käsky (jota Juti ei ikinä ollut kuullutkaan, mutta jotankinhan sille piti sanoa). Sehän ampaisi kuin tykin suusta ja suoraan viimeiselle esineelle, nosti samantien ylös ja täysiä takaisin! Emäntä ei voinut enää muutako levitellä käsiään ja kehua naantalin aurinkona beauceronin poikastaan :) Pienet leikit löytyneellä esineellä, rauhallinen vaihto makupalaan ja taas rauhoituttiin sivulle hetkeksi.

Kylmiltään sitten lähetin sen uudestaan metsään, ilman sen kummempia sadetansseja. Täysiä oli taas päästämässä takarajalle ja kävi pari muutaman metrin hairahdusta alueen ulkopuolella, mutta palasi heti itse takaisin jäljille ja yhtäkkiä lennosta kääntyi ilmassa ja nosti seuraavan esineen. Ihan käsittämätön eläin!

Siinä nuoruuden vauhdin hurmassa se ilmeisesti siis juoksee myös nenä auki. Kuvittelin, että sillä hirttää kaasu kiinni ja se ottaa tämän metsätreenin juoksenteluna eikä älyä yhtään mitä siltä haetaan, kun kerta oikeita ihmisiä metsästä ei löydy haettavaksi. Niin kovin väärässä sitä taas voi olla -jeje! :)

Viimeinen esine oli niin lähellä, että pelasin varman päälle ja lähdettiin yhdessä rauhassa kävelemään ja annoin sen itse törmätä siihen. Jos olisin lähettänyt sen taas vauhdilla niin olis juossut surutta yli ja hortoillut pitkin metsiä, sitä turhaa reissua en halunnut kahden täydellisen esineen noston jälkeen. Noita lähellä olevien esineiden treenejä ehtii hioa myöhemminkin.

Juti oli ihan liekeissä, joten pistin sen vielä puuhun kiinni ja toistin saman kahdella esineellä. Homma bueno ja tasaisen varmaa suoritusta, vaikka yritin ovelana vähän piilotellakin tennispalloa sammalkuoppaan. Nyt ei sitten ollakaan uskallettu lähteä ihan heti uudestaan kokeilemaan, käy pian niin, että tämä ensihuuma haihtuu äkkiä ;) Ehkäpä viikonloppuna sitten... Siinä samalla pitää yrittää katsoa lumettomia hakumetsiä, jotta saadaan nekin treenit pyörimään.