keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ihmisten ilmoilla

Pitkästä aikaa käytiin kylillä kävelemässä. Pitäisi enemmänkin tuota Jutia kuskata, vaan aina se tahtoo jäädä. Ja periaatteessa, kun mitään ongelmaa ei ole niin ei senkään puolesta tule lähtemällä lähdettyä, että saataisiin harjoitusta.

Töiden jälkeen ampaisin heti matkaan ja kävin ensin hiihtämässä noiden kanssa 8km. Sieltä kotiin ja pikainen tauko, jonka jälkeen kylille, onpahan ainakin enimmät höyryt päästelty.

Itse lenkki... No jaa, kohtuullinen. Jutin kanssa yksinään olisi ollut ongelmatonta ja helppohan se olis ollut keskittyä pelkästään siihen. Mutta sitten tuolla keskustassa alkaa tuon noutajan pääkoppa pikkuhiljaa prakata. Ei pahasti, mutta se kiirekiire-kaasutteluvaihe alkoi näkyä. Normaalisti Moona kävelee asiallisesti ja saan keskittyä Jutiin, mutta tuolla vilkkaammassa ympäristössä piti enemmän keskittyä tähän vanhempaan.

Juti vierellä ja Moona siellä takana. Koitti kiilailla rinnalle, vaan sitä ei passaa sieltä päästää, kun se sitten lähtee kuuhkaamaan ja kiihdyttelee hermostuksissaan omiaan ja Jutihan siitä rintarinnan-kilpailusta vasta riemastuu. Alku- ja loppulenkki meni kuitenkin hyvin, kun saatiin karavaanin kulkujärjestys ruotuunsa :) Mutta joo, tulipahan käytyä taas hetkeksi.

Onneksi on yksi miljoonasta semmoiset tilanteet, kun noiden kanssa on pakko lähteä porukalla liikenteeseen tuolla tavalla. Marraskuun lopulla meillä on Katinkullan reissu tiedossa, mutta Moonalle on jo varattu lomahoitopaikka Merijärven maaseudulla äitin tykönä :) Jutilainen taas pääsee avartamaan maailmankuvaansa ja hotellin käytäville hortoilemaan.

Jutin kanssa käytiin eilen eläinlääkärissä, paha korvatulehdus. Vain toisessa korvassa ja sisemmät osat on ihan puhtaat, korvalehti kerää töhnän ja punoittaa. Lääkemääräys saatiin ja toivottasti alkaisi jo pian vaikuttaa, selvästi on kipeä korva... :/ Hieno mies kuitenkin, käyttäytyi vastaanotolla asiallisesti, tykkäsi lääkäristä vaikka tämä tunkikin kipeään korvaan laitteitaan ja kieriskeli aikansa kuluksi selällään pitkin lattioita :) Siis Juti kieriskeli, ei lääkäri, ehheh...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti