Juti oli perjantaina tärkeässä roolissa! :P Oulaisissa järjestetään joka vuosi Villiperjantai, jolloin kaupat ovat auki puolille öin, ilotulitusta ja soihtuja sun muuta tapahtumaa on järjestetty keskustaan. Joka vuosi kennelkerho järjestää koirakulkueen, joka on näkyvyystempaus alueen koiraharrastajille ja ylipäätään koiranomistajille. Heijastimia ja vilkkuvaloja mukaan ja käydään porukalla kiertämässä lenkki kylällä.
Meidän oli tarkoitus mennä harjoittelemaan hälinässä ja ihmis- sekä koiravilinässä olemista, vaan hetki ennen kulkuetta selvisi, että minun kuulemma oli se tarkoitus vetää. Niin me sitten Jutilaisen kans keulilla talsittiin ja vedettiin n. parinkymmenen koirakon letkaa. Eipähän ollut liiallista vetämisongelmaa, kun kukaan ei kävellyt edessä :D
Hermot kestää edelleen ongelmitta missä tilanteessa tahansa. Oli pientä lasta, joka ilmapallo kädessä juoksi suoraan Jutin naamalle ja pyörällä ohiajavia poikalaumoja, jotka puhalsivat millon mihinkin vappupilliin ja heiluttelivat viuhkoja. Sekä tietysti koiria haukunnan ja vinkumisen kera ja ihmistä joka lähtöön. Moona ei olis kestänyt ensimmäistä kymmentä minuuttia siinä alussa, kun odoteltiin, että kello tulee 21 ja päästään starttaamaan. Sieluni silmin kuvittelin ja vertailin nuita koiria, toinen olis läähättäny, kuolannut, tärissyt ja vinkunut sekä väen vängällä hakenut hermostuksissaan remmiä suuhun, mitä sitten olis voinut repiä ja purkaa siihen stressiään. Jutilainen istui kontaktissa ja katseli ympärilleen rauhallisesti ja välillä heilutteli häntää ja koitti pyrkiä ihmisten luo. Essin sanoja lainatakseni - on se superpentu! :)
Tänään käytiin sitten lenkillä Annen kanssa. Sillä oli oma pentu bernhardilainen mukana sekä veljensä tiibetinmastiffi Remu. Pihalla varauduttiin jo melkoiseen sirkukseen ennenkö laskettiin koiria autosta ja mietittiin, että saas nähdä mitä tapahtuu. Lähinnä, että jyrääkö Remu Jutilaisen.
Turha huoli, alusta asti Juti näytti, että nyt on löytynyt uusi idoli ja mahtikaveri! Paineli valtavan (pulskan) mastiffin perässä aivan reikäpäänä ja yhtä matkaa vähän väliä. Remukin osasi olla sievästi, kertaakaan ei tarvinnut miettiä, että onkohan Juti hätää kärsimässä tuon yli 50 kiloisen kanssa. Mulla oli Moonakin mukana, mutta sehän tyynen aikuismaisesti lähinnä vältteli moista urposeuraa ja kuljeskeli omia polkujaan valtaosan lenkistä. Linkistä löytyy kuvia :)
Kotona ja treeneissä ollaan keskitytty paikkamakuuseen ja seuraamiseen. Paikkamakuu vaihtelevalla menestyksellä, sillä on "olen jousi"- ja "olen lentokone"-vaihe meneillään. Nyt kun se käskyn osaa niin hienosti, niin sehän on muikea sieltä ponnata heti ylös, jotta pääsee taas samantien (kirjaimelisesti) läsähtämään alas :D Noh, ajan ja pitkien hermojen kanssa tämäkin kuntoon. Seuraamisessa toimii imutuksessa hyvin, takapää on edelleen älyttömän ketterä käännöksissä sekä sietää jo hyvin vasemman käden päänsä sivulla ja silti napottaa kontaktissa :)
Juti on pop!
VastaaPoista