Treeni-ja koekuvista tein erillisen kansion, niitä on itsekin niin mukava katsella ja muistella ja ehkäpä välillä valaa itseensä uskoa, että me johonkin suuntaan edistytäänkin.
Sitä on ennen tätä koehommien aloittamista saanut niin rauhassa ja ilman paineita treenata mitä nyt mieleen on tullut ja tuntunut, että koiralle ja itselle sopii. Silloin sitä oli ihan eri mieli ja edistyi (toki koirakin oli nuorempi ja järkiään joku oli ohjaamassa tai kaverina), nykyään ei tarvi kuin ihan peruspienen homman mennä hivenen pieleen, niin sitä kehittää asiasta maailmanlaajuista ongelmaa, kun miettii liian syvällisesti ja kokeita ajatellen. Tässä tapauksessa sananlasku "Tieto lisää tuskaa" pitää kyllä paikkansa!
Itse en ole kisaviettinen yhtään, joten on jotenkin vaikea nyt yhtäkkiä keskittyä treeneissä kokeiden ajattelemiseen ja varsinkin kotona treenaamiseen! Sitä ei saa iskostettua itselle, että nyt olis ns. deadline tulossa tiettyyn päivään mennessä ja yhtäkkiä sitä vaan huomaa, että ei olla harjoiteltu tarpeeksi.
Saas nähdä miten meille noissa avoimen kokeissa käy, alokasluokassa kuitenkin katsotaan niin paljon vielä sormien läpi ja mitään huippupisteitä me ei sieltäkään saatu. Tai no näennäisesti ihan ok, kun tuloksia katsoo (4:llä kokeella TK1, 1 luokkavoittokin), mutta itse tiedän sen meidän tason ja miten epävarmoja suorituksia meillä on ollu kokeissa. Nyt kun taso kovenee niin hirvittää entistä enemmän ja paineet kasaantuu ja treeneissäkin hiki virtaa otsalta, ettei nyt vaan menis jotain pieleen... Arg.
Kaikki siis johtuu emännän hermorakenteesta ja jännityksestä, joka tarttuu koiraan ja joka reagoi passivoitumalla, muuttumalla perässävedettäväksi matkalaukuksi, laiskiaiseksi, vietittömäksi, mitä näitä nyt on.... Koko ajan kuitenkin on mennyt pikkuhiljaa paremmaksi ja pari tuomariakin sanoi, ettei koirasta sitä huonoa virettä huomaa, minä vaan itse kyttään sitä sillä silmällä ja masennun heti, kun se olekaan sama sähikäinen, kuin treeneissä.
Ja kaikki tämä ei valitettavasti helpota muutaku kokemuksella eli kisaamisella, jotenka ei muutako eespäin! :)
Ehkäpä nämä syvälliset pohdinnat riittää nyt, siirrymmä arkiasioihin, vaikkei niissä paljon kerrottavaa ole...
Moonalla alkaa pakkaset nousta päähän! Ei pääse lenkille eikä tarkene edes pihalla hillua. Kantaa tavaraa, heittelee meitä palloilla (heitäheitäheitä), järjestää esityksiä keskellä olohuonetta -sopivasti televison edessä ja tuijottaa sohvan vieressä mieltäosoittavan näköisenä. Ja toki nukkuu paljon ja uneksii mistä lie kesäniityllä juoksemisesta...
On piiloteltu nameja, jumppailtu, otettu tokojuttuja, rutattu mattoja leluja etsiessä ja pyöritetty suu vaahdossa aktivointipalloa... Seuraavana ohjelmassa vois olla valojen sammutus/sytytys ja pyykkien kanto. Mikäli laiska emäntä niitä jaksais alkaa opettamaan. Josko me kohta jo lenkille tarettais, alkaa ideat ja neliöt loppua asunnossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti