sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Heidin Siipon koulutus 2.

Tänään taas tokoiltiin Heidin valvovien silmien alla. Juti oli superhieno, vaikka viime aikoina meidän harvat treenit on menneet vähän milloin mitenkin... Aina ei junnua huvittaisi tehdä justiinsa niinkö sanotaan. Tänään kuitenkin huvitti :)

Juuri ennen meidän omaa ekaa vuoroa oltiin häiriö koirana Rontti bokserille, saatiin haukkua ja leikkiä urakalla, häiriköidä minkä ehdittiin. Välissä pieni juomatauko ja sitten oma vuoro, jonne omistaja meni jo valmiiksi hengästyneenä ja hiki päässä :D

Seuraamista. Käytännössä ei juurikaan moitteita, vaikka ajattelin, että sieltä löytyisi vaikka mitä korjattavaa. Koira maassa, lelu näkyville, ja ZIP-sanalla saalistamaan. Tästä vauhdista suoraan seuruuttamiseen, lelu olalle roikkumaan koiran puolelle. Käännöksiä, pysähdyksiä ja ZIP:llä sai napata lelun itselleen. Välillä lelu myös mulla oikealla puolella piilossa koiralta. Meidän normitreeni siis, käy ja pelittää, Heidillä ei juuri lisättävää.

Viime kerralla meillä ei henkilöryhmä onnistunut. Liekö koira oli väsynyt vai missä mätti, mutta nyt otettiin sitä sitten seuruuttamisen jälkeen. Vaihdoin nakin palkaksi, jotta saadaan vähän hillitympiä palkkauksia väliinkin, eikä homma aina katkea. Ei kerrassaan mitään ongelmaa. Yhden kerran ihan alussa jouduin palauttamaan koiran takaisin, kun olisi mennyt haistelemaan ihmisiä. Kerrassaa mainiosti napotti kontaktissa vaikka kuinka pyörittiin ja istui yksinäänkin ilmekään värähtämättä ryhmän keskellä. Tässä vaiheessa omistaja sai enemmänkin noottia siitä, että turhaa olen nillittänyt sitä palkkauksen jälkeistä kontaktin katoamista, kun en kerta ole itse sitä uutta käskyä antanut. Koska käskyn saatuaan, se palaa kontaktiin ja tätä kautta koira oppii ennakoimaan jo itsekin. Silläkin hetkellä Juti palasi usein itse automaattisesti tuijottamaan minua, joten se siitä kontaktin katoamisongelmasta.

Toiselle kierrokselle estenoudon alkeita. Tosin jo pelkät esteetkään eivät ole vielä niin rutiiniomaisia, että mentiin varmaan päälle ihan  alkeistreenillä. Alkuun pari kertaa kiersi sekä hyppyä, että A:takin, mutta vähän helpottamalla saatiin oikea reitti löytymään. Esteen takaa hakee hyvin lelun ja palauttaa vauhdilla loikaten, A:lla Heidi toimi apparina ja ojensi lelun, jotta saatiin turvallisia laskeutumisia esteen juurelle asti. Ei voi moittia koiraa kyllä yhtään :)

Jos jostakin saa motkottaa, niin tuo pirulainen on alkanut kiusata vieraita! Hyvä kirjoittaa se tänne, niin voin sitten joskus muutaman vuoden päästä naureskellen lukea, että heh heh, se oli silloin sitä aikaa -koska tämähän kuuluu ikään ja menee ohi jossakin vaiheessa, eikös niin.... ;) Aikaisemmin on ollut kohtuullisen välinpitämätön vieraita kohtaan, mutta nyt on muutamia tapauksia, että on alkanut itsekseen härnäämään ja haastamaan, mm. juoksemalla ohi ja nyppimällä vaatteista, hamuaa silittävän käden suuhun, tuijottelee veikeästi ja haastavasti ja loikkii kahdella jalalla, kuitenkaan välttämättä koskematta vieraaseen. Nämä siis yleensä aina, kun me isäntäväki ei olla paikalla, vaan esim, toisella puolen pihaa. Saapi näköjään olla vahtimassa, jotta saadaan nuorukainen palautettua ruotuunsa.


"Mitä sä sanoit?"

"Juu ei, ei koske mua. Kiistän kaiken. Pidä tunkkis."
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti