Jutilainen kehiin. Huomasi kyllä, että jälkeä ei olla moneen viikkoon ajettu ja eihän tuolla paralla mitään tyhjiä ole hääviin ollutkaan. Mutta tässä nyt ei ideana itse jäljitys ollutkaan ja niin se vain nokkaansa seuraamalla eksyi kepille ja nappasi sen suuhunsa. Hirmuiset kehut ja leikit kepillä sekä lyhyt palloleikki vielä päälle -minä kuitenkin istuin nurmella, että siinä mielessä hillityt, jotta ei aivan överiksi mennyt. Ja uudestaan. Yhtä hienosti napsaisi seuraavankin tunnarikapulan :) Itse jälkikepit tuotti vähän enemmän haastetta, ei mieltänyt niitä ilmaistaviksi, taisi odottaa niitä tunnarikeppejä edelleen. En kuitenkaan päästänyt etenemään ja ihan hiljaa odottelin niin laskeutuihin se nokka lopulta niin, että nappasi ihmisen hajua myös siitä oksanpätkästäkin, jolloin nosti kepin heti. Note to self: hanki paksummat ja kestävämmät oksanpätkät, ei kestä samat Jutilla, mitkä on ollut Ippellä 5 vuotta. Hienosti siis meni - motivaatio esineille tuntuisi olevan ainakin tässä vaiheessa kohdallaan. Tästä jatketaan ja josko sitä tämän myötä intoutuisi sitä itse jälkeäkin taas treenaamaan.
Moonalle poljin samoille jäljille saman homman ja sehän kokeneena konkarina hienosti ajoi jälkeä pitkin löysällä liinalla ja löi pötkölleen kepit löydettyään. Taisi lähinnä miettiä, että mitä peetanan vauvajälkeä se hällä ajattaa -ei ne näytä vanhat opit unohtuvan ihan helpolla :) Hieno Ipsu.
 |
| Aina aikansa Juti saa härnätä Moonaa... |
 |
| ....kunnes sitten Ipsulla palaa käpy ja/tai se intoutuu niin, että ei auta beauceroninkaan kuin juosta alta pois :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti