Jutimies- pieni sikamies

Viime torstain maneesitreeneissä kävi varsin hyvin ilmi, että meillä on nyytit kasvaneet siihen malliin, jotta ollaan isoa poikaa, joka omistaa ja hallinnoi luonnollisesti koko maneesia. Kolmen metrin liina ei riitä enää mihinkään, kun VAPAA-sana kajahtaa niin en ehdi edes ajattelemaan liinaa päinkään, saatikka ottamaan siitä kiinni, kun tuo lähtee kuin ohjus toisen koirien luo. Päälle tallaaminenkaan ei paljoa auta, kun ilmalento siinä itselle tulee, kun nuori poserooni voimiensa tunnossa lähtee laukalle. Jotta nyt siis pidempi hevosliina käyttöön ja siitä ei passaa irti päästää. Korvaakohan mikään vakuutus sisäelinvammoja, jos solmin liinan vyötäisilleni…

Vähän joutui muistuttelemaan ja hakemaan työntekoa tuossa mielentilassa, vaan kyllä se lopen käskyn alla hyvin tekee ja toimii, mutta heti kun vapautus tulee, niin se on Jutille sitten kirjaimellisesti niin. Tätähän se uroksen kanssa pelaaminen nyt on, -kilpaile kiinnostavuudesta ympäristön kanssa. Pitää alkaa suunnitella treenit paremmin ja muutenkin enemmän treenata itsekseen, jotta sitä rauhallista oppimistakin tapahtuu. Postisetä onneksi toi eilen viime kirjoituksessa hehkuttamani lelut sekä mainitsematta jääneen ketjukaulaimen. Olihan se hieno ja saadaankin se ottaa juuri tuolla treeneissä käyttöön. Pituutta oli 59cm, saattaa olla siinä ja siinä, että mahtuuko enää lopullisen massakauden jälkeen… En oikein osaa arvioida, että kuinka leveän sikaniskan tuo meinaa kasvattaa, vai tuleeko se massa sitten muualle kroppaan.

"Oikeesti, kauanko mun pitää tässä vielä seistä...."

Lyhkäinen sisältö treeneistä: vähän seuraamista ja käännöksiä, höyryissään meinasi taas edistää. Lelupalkkaa ei otettu ollenkaan, jo muutenkin korkeiden kierrosten ja ainaisen maneesin pölisevän hiekkapohjan takia. Paikallaoloa, jossa pysyi hienosti, mutta tästä vapauttaessa ampaisikin samanmerkkisen Kitin luo leikkimään. Että omaakin mokaa, luotan tuohon pikkupirulaiseen liikaa, kun se yleensä on niin hyvin hököllä kuitenkin… Note to self; pidä siitä liinasta kiinni!  

Itse vähän tommasin kiinni karkulaisen persnahkaan, kun menin sitä hakemaan sieltä pois niin välitön äänirähinä-palautehan siitä tuli, että tiedät akka kajonneesi hänen korkea-arvoisuuteensa. Vaan ei tuo tosissaan räyhää tai käy näpeille, kunhan tuo ilmoille asian ja siinä se. Sulavaa kyytiä mentiin takaisin omalle treenipaikalle ja hommat jatkui. 

Riiseni-Ronin kanssa oppi aikanaan, että siinäpähän mongertaa turhaumaansa ulos, ei vaikuta mitenkään mihinkään. Joku toinen saattaisi tuota ongelmana pitää ja alkaa meuhkaamaan ja kovalla kädellä karsimaan sitä pois, mutta mitä turhaa? Sitähän se koira haastaa, että saisi ohjaajan menettämään hermonsa, jotta kovapäisenä pässinä saisi alkaa oikein kunnolla vääntämään ohjaajaa vastaan. Vaan kun koira ei saa mitään aikaan sillä ärjymisellä niin parin sekunnin päästä käsissä on häntää heilutteleva kontaktissa napottava nuorikko, että ’ai niin, pitikös täällä tehdäkin jotain’ –ainakin meillä näin. Voihan niitä poikkeuksiakin olla, ainahan ne vahvistavat säännöt. Itse koen, että on turhaa alkaa hirveällä vääntämisellä ja huutamisella pilaamaan koko tottista. Muutamia koiria olen nähnyt, jotka on pakotteilla ja möykkäämisellä on saatu passiiviseen tilaan ja vähät välittämään ohjaajastaan, tai ainakin menemään vahvoille sijaistoiminnoille. Sama vaikka me ei ikinä kisakentille päästäisikään, mutta siihen mielentilaan ei (toivottavasti) meidän tottis ikinä mene. Lyhyt sisältö treeneistä paisui näköjään yhtäkkiseen vuodattamiseen. Tuosta asiasta on varmasti kymmeniä mielipiteitä ja jauhettavaa riittäisi… 

Mutta niihin itse treeneihin: tokalla kierroksella noutokapulan pitoa. Vähän joutui hakemaan, höyrypää meinasi ottaa häiriötä alkuun, vaan tokeni kyllä ja keskittyi sen jälkeen. Juti oli maneesin aitatolpassa kiinni niin sain itsekin kapulointirauhan käsille. Sitten heiteltiin kapulaa. Ei noutoa, Juti sivulla istuen. Ei yrittänytkään karata perään, katsoi kyllä mihin kapula lensi, mutta palasi kontaktiin. Siitä maahan ja jäi odottamaan, että haen kapulan takaisin ja taas sama kierros alusta. Näitä tehtiin viitisen heittoa, uno problemos.  

Liikkeestä seisomista. Vaikea vaikea homma, se viereen palaaminen. Kotona kehitin kyllä hyvän systeemin, mikä pitää muistaa ottaa mukaan noihin maneesitreeneihinkin. Pysäyttää Juti niin, että sen vasemmalle puolelle jää makupalakuppi. Se naulitsi tuon paikalleen niin hyvin, että vaikka palasin viereen seisomaan niin ei kääntyillyt mihinkään suuntaan, kun huomio oli osittain vieressä odottavassa palkkakupissa. Ilman kuppia sen pää pyörii minun liikettä seuraten, että väkisinkin joku jalka tai koko koira liikahtaa sivulle.

Vaan nyt taidan lähteä testaamaan uudia treenileluja. Jätetään namit kokonaan pois ja kunhan tuuskataan superhienon narupallon kans ja katsotaan mitä saadaan aikaan. Sitten Annen ja koko koirapoppoon kanssa lenkille, vielä kun valoa ja hyvää säätä riittää. Alla aamuisia lumipallon heittelyjä :)