Laiskuus

Se pahapaha ja hyvin yleinen tauti täällä taloudessa.

Onneksi sentään koirakin on laiska! Toissa-aamuna ja sitä edellisenä kuorsattiin Moonan kanssa sängyssä pari-kolme tuntia vielä sen jälkeen, kun Teemu oli könköillyt ylös. 

Olisinhan minäkin sieltä noussut hyvissä ajoin, vaan kun koira opastetaan luvan kanssa sänkyyn aamu-uniaan jatkamaan ja se valitsee paikan mun kyljestä ja käyttää käsivarttani tyynynään, niin ei se auttanut. Pitkin hampain jäin siis vielä nukkumaan, tokihan olisin mielelläni sieltä noussut ennen kukonpieremää, ankeaa se on tuolla tavalla nukkua pitkään lämpimissä peitoissa... Kaveri kainalossa.

Vaikka ei me kyllä aivan laiskiaisia olla oltu: Moona on päässyt laihtumaan meidän hurrrrrjien potkurilenkkien alettua. Lenkin pituudet ja vauhti ei päätä huimaa, vaan on se näköjään sen verran verottanu, että tästä lähtien karvakansalainen saa mätätä reilumpia annoksia ruokaa naamaansa :) Hieroja-Minna toikin tänään uuden ruokasatsin, jossa mukana mm. lihaista rasvaa ja muuta tujumpaa evästä.

Uusi vuosi. Oli ja meni -onneksi. Meiltä nimittäin löytyy rakettiarka koira. Kokeessa laukauksensietotesti puhtaasti läpi, treeneissäkin on ammuttu ja käytännön metsällä käynyt pariin otteeseen, jolloin on paukuteltu enemmänkin, eikä mitään ongelmaa. Eikä muutenkaan minkään äänien kanssa.

Vaan raketit. Kotona jo hermoili, autossa rauhoittui ja illan mittaan tottui, mutta kävi kuitenkin kierroksilla. Eilisilta oli kaiken huippu, kun joku valopää ampui raketin jossain ihan naapurissa. Se yksikin pamahdus riitti, että saatiin taas vähän kierrosta ylös ja huolta karvaisen pään sisälle. Pitänee varmaan lähiaikoina pitää ampumatreenit ja haetuttaa sillä damia tai jotakin mukavaa mitä se on tottunut tekemään pyssyn paukkeessa, jotta näkee, ettei jäänyt uuden vuoden hätäilyt päälle.

Tänään tokoilemaan, siitä myöhemmin lisää. Koekin lähestyy jo kovaa kyytiä :O Noh, ei mua se vielä jännitä eikä hirvitä, sen puolen hoidan sitten viikko ennen koetta -ja huolella hoidankin.

Se vähän mietityttää, että siellä tiukka setä tuomarina, joka ei sääli kyllä yhtään, ei pisteissä eikä palautteessa. Tai ainakin sellaisen kuvan olen siitä saanut... Toisaalta hyvä, saadaanpa tosiaan se oikea arvio meistä, mutta paljon levollisemmin mielin menisin esim. Pipan arvosteltavaksi. Sieltäkin tulee hyvä ja todenmukainen pisteytys, mutta rohkaisujen ja neuvojen kera, eikä ole sellainen olo, että tuomari syö teidät elävältä jos kaikki ei sujukaan.

Vaan kyllä me sieltä selvitään, ei siinä oikein muutakaan vaihtoehtoa ole :) Kai...

Lauantaina pitkästä aikaa tokokoulutusta, jeje! :) Ilman koiraa tosin, retkituoli, kynät, muistivihko ja minä. Ja Virpikin ehti vielä seuraneidiksi lähteä, saadaan kahdestaan raapia päitämme kentän laidalla oppeja kuunnellessa. Ehkäpä siitäkin lisää myöhemmin...